Liukuovet ja komerot kotimaisesti koko maahan

Suomalaista laatua

LADON Oven tuunauskoulu Osa 4. Päästä sisäinen taiteilijasi irti!

25.04.2018

Tuunauskoulun osassa 4 esitellään LADON Oven tuunaaminen tehosteilla.

Jos huoneesi tarvitsee piristystä, väriläiskää tai kaipaa WAU-efektiä, minulla on sinulle ehdotus: Oletko valmis päästämään sisäisen taiteilijasi irti? Vaikka LADON Ovi toimii jo itsessään katseidenkääntäjänä, on keino tehostaa tuota efektiä.

Tämänkertaisessa tuunauskoulussa käydään läpi, mitä hauskoja efektejä ja tehosteita LADON Oveen voi tehdä.

 

Väliovien on totuttu olevan valkoisia tai korkeintaan puupinnalla olevia, jonkintyyppisellä sävytteellä käsiteltynä. Onko valkoinen väliovi samanlainen itsestäänselvyys kuin että wc kalusteiden pitäisi olla valkoisia? Valkeat pinnat tuovat tottakai siistin, puhtaan ja avaran mielikuvan tilasta, mutta ilmentääkö se sinun persoonaasi?

Olemme seuranneet perinteisten liukuovien puolella kasvavaa trendiä, jossa ihmiset ovat uskaltaneet valita liukuovikaapistojensa oviksi, muitakin materiaaleja kuin kirkasta peiliä. Tahdommekin myös tässä artikkelissa rohkaista sinua vapauttamaan sisäisen taiteilijasi esiin, ja toteuttaa rohkeasti sellaista, mikä kuvastaa sinun persoonaasi.

Olkoon tila mihin LADON Ovi olisi tulossa, minkälainen tahansa tai oli oven käyttäjä aikuinen tai lapsi, vain mielikuvituksesi on rajana. LADON Oven voi maalata rohkeasti, omalla lempivärillä tai oveen voi vaikka maalata kuvioita. Onko Nalle-Puh lempisatuhahmosi? Onko vihaiset linnut lähellä sydäntäsi tai fanitatko jotain tiettyä jääkiekkojoukkuetta?

Tässä kohdassa allekirjoittanut nostaa kädet pystyyn, ja antaa ammattilaisen hoitaa se minkä hän parhaiten osaa. FÄRIÄRI taiteilija Eero Pihlajaviita kävi maalaamassa tämän facebookissa ja rakennusmessuilla ihastusta herättäneen Nalle-puh luomuksen. Sen verran täytyy itseäkin kehua, että kuulema oli pohjat hyvin maalattu, mutta onhan tuo kynäruiskumaalaus ihan oma taiteenlajinsa.

Tämä suloinen piirroshahmo heijastettiin oven pintaan projektorilla, ja sen jälkeen taiteilija teki työnsä. Kuullostiko helpolta? Ammattilaiselle se on helppoa. Jos sinulla ei ole peukalo keskellä kämmentä, omistat taiteellista näkemystä, mikä estää sinua toteuttamasta vastaavanlaista taideteosta omaan oveesi?

 

Kynäruiskumaalausta helpompi vaihtoehto löytyy lähes jokaisesta rautakaupasta ja askarteluliikkeestä. Sabluunamaalauksella kuviomaalaus on helppoa ja vaivatonta. Askarteluliikkeet ja rautakaupat tarjoavat kymmeniä ellei satoja vaihtoehtoja sabluunakuvioihin. Jos mieluisaa sabluunaa ei löydy suoraan kaupasta, on minulla tarjota sinulle vinkki. Internetistä löytyy loputon määrä vaihtoehtoja, jonka voit tulostaa normaalille piirtoheitinkalvolle. Tarkasta kuitenkin että tulostimellasi pystyy tulostamaan piirtoheitinkalvolle, ja valitse tulostusasetusvalikosta kalvotulostus, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvälaatuinen. Tulostuksen jälkeen leikkaa kuvio irti kalvosta terävällä mattopuukolla tai vastaavalla terällä.

Käytä mielikuvitustasi, ole rohkea ja uskalla! Helmiäismaalit, struktuurimaalit ja pinnoitteet luovat sinulle lukuisia mahdollisuuksia toteuttaa uskomattoman hieno taideteos. Jaa oma luomuksesi  sosiaalisessa mediassa hästägillä #LADONOVI Ja #MIRRORLINE, niin me ja kaikki muut pääsemme ihastelemaan lopputulosta.

 

Oman LADON Ovesi saat tilattua täältä! Rajoitetun ajan vielä tarjoushintaan.