Liukuovet ja komerot kotimaisesti koko maahan

Suomalaista laatua

Vaatekaappiin järjestys lisätarvikkeilla

24.10.2017

Kaappien tavaranpaljous ja yleinen epäjärjestys aiheuttavat useissa kodeissa päänvaivaa. Eniten harmia säilytystilojen kanssa aiheuttaa se, että tavarat ”hukkuvat” kaappiin. Syynä voi olla tavaroiden suuri määrä, mutta myös epäkäytännölliset säilytysratkaisut, jotka eivät helpota tärkeimpien tavaroiden löytymistä. Vaatteiden säilytys on usein se kompastuskivi, johon kodin järjestyksenpito viimeistään kaatuu. Monen haaveissa siintää siisti ja käytännöllinen liukuovikaapisto, jossa kaikella on oma selkeä paikkansa.

Epäjärjestys vaatekomerossa voi aiheuttaa ylimääräistä rahankulua. Kaaos vaatekaapissa johtaa usein turhiin hankintoihin, kun vaatteen unohtuessa kaapin perälle, tilalle ostetaan uusi. Komeron sisällön helppo näkeminen parantaa vaatekaapin hallintaa ja helpottaa asujen valintaa. Toimivassa vaatekaapissa yhteensopivat vaatekappaleet löytyvät näppärästi ilman vaatepinojen siirtelyä hyllyltä toiselle.

Oikeanlainen vaatteiden säilytys säästää vaatekaapin omistajaa myös turhalta työltä. Onko sinulle tuttuja paniikinomaiset tilanteet juuri ennen uloslähtöä, kun joudut silittämään vaatteesi kiireessä uudelleen? Silitetyt paidat, prässätyt housut ja mankeloidut vuodevaatteet pysyvät rypyttöminä, kun ne säilytetään asianmukaisesti.

Pienet arkea helpottavat hankinnat

Korit ja kenkätelineet säästävät tilaa ja tekevät vaatteiden käsittelystä helpompaa.
Korit ja kenkätelineet säästävät tilaa ja tekevät vaatteiden käsittelystä helpompaa.

Lisätarvikkeiden ostaminen toki nostaa komeron kokonaishintaa, mutta kannattaako keskeisten lisäosien hankinnassa säästää? Vaatekomeron lisätarvikkeet ovat suhteellisen pieni taloudellinen satsaus, mutta lopulta nämä pitkäaikaiset hankinnat tuovat mukanaan paljon käyttömukavuutta ja helpottavat arkea.

Vaatekaapin lisävarustelun lähtökohtina ovat luonnollisesti kaapiston käyttökohde sekä käyttäjän säilytystarpeet. Oleellisesti lisätarvikkeiden tarpeeseen vaikuttaa se, onko kyseessä eteisen säilytyskaappi, makuuhuoneen vaatekaappi, kodinhoitohuoneen pyykki- ja liinavaatekaappi, olohuoneen kirjahylly vai keittiön astiakaappi.

Kaapiston varustelun tarve kannattaa ottaa huomioon jo hyvissä ajoin liukuovikaapistoa suunniteltaessa. Komeron mitoituksessa voidaan tällöin paremmin huomioida se, kuinka esimerkiksi laatikot, korit, vaatetangot ja siivouslankahyllyköt tullaan sijoittamaan.

Laatikot

Korien, laatikoiden, vaatetankojen ja muiden lisävarusteiden avulla vaatekaappi pysyy paremmin järjestyksessä.
Korien, laatikoiden, vaatetankojen ja muiden lisävarusteiden avulla vaatekaappi pysyy paremmin järjestyksessä.

Laatikoiden käytön myötä kaappitila pystytään hyödyntämään syvyyssuunnassa kokonaan. Kun laatikko vedetään ulos, päästään näkemään myös hyllyillä usein pinojen taakse jäävät tavarat.

Laatikoiden avulla tavarat saadaan täysin piiloon ja suojaan pölyltä. Esimerkiksi sukat ja alushousut eivät välttämättä pysy parhaassa järjestyksessä hyllylle ladottuna, mutta laatikosta ne ovat näppärästi saatavilla. Laatikoilla saadaan vaatekaapistoihin sama hyöty kuin korien avulla, mutta laatikoiden käyttö luo vieläkin siistimmän yleisilmeen.

Mittamuunneltavassa kaapissa laatikot ovat paras ratkaisu, koska ne sopivat kaikkiin leveyksiin. Valikoimastamme löytyvät edulliset metallilaatikot sekä hidastavat laatikot levyreunalla.

 

Korit

Korit soveltuvat erityisesti pienille vaatekappaleille ja asusteille, kuten lasten vaatteille, alusvaatteille tai sukille. Korit helpottavat liukuovikaapiston järjestyksenpitoa, koska ne ovat helppoja nostaa esimerkiksi lajittelua varten ulos vaatekaapista. Kori on hinnaltaan edullisempi kuin laatikko.

Monen käyttäjän mielestä kori on käytännöllisempi tavaroiden säilytyspaikka kuin laatikko, koska korin sisällön näkee heti ilman avaamista. Tämä on tietenkin täysin makuasia ja useat asiakkaamme yhdistelevätkin sekä koreja että laatikoita liukuovikaapistoonsa! Korimalleja löytyy valikoimistamme kolmea erilaista ja kahta eri korkeutta.

Vaatetanko henkarivaatteille

Vaatetanko on arkea helpottava valinta kaapiston omistajalle, joka ei rakasta vaatteiden viikkaamista. Vaatetangolla saadaan luotua helposti säilytystilaa herkästi rypistyville vaatteille. Tankoon ripustetut vaatteet ovat lisäksi helposti nähtävillä.

Pystytangolla toteutetaan kätevästi tilanjako lyhyille ja pitkille vaatteille. Pystytangon avulla lyhyet vaatteet voidaan ripustaa kahteen tasoon ja komeron alaosaan ei jää hukkatilaa. Tilankäyttö tehostuu entisestään.

Siivouslankahyllykkö

Kaapiston toiminnallisuus paranee korien, siivouslankahyllyn ja vaatetankojen myötä.
Kaapiston toiminnallisuus paranee korien, siivouslankahyllyn ja vaatetankojen myötä.

Siivouskaappi saadaan helposti hyvään järjestykseen siivouslankahyllykön avulla. Todella näppärä ja käytännöllinen hylly tarjoaa paikat imurin letkulle ja suuttimille sekä siivousliinoille, pesuaineille, harjoille ja rikkalapioille. Runsaan hyllytilan lisäksi ripustuskoukut tarjoavat tilaa siivouskaapin sisällön organisoituun säilyttämiseen. Valikoimissamme oleva laadukas siivouslankahylly on kestävä ja helppo pitää puhtaana.

Mirror Linen valikoimat kattavat edellä mainittujen lisätarvikkeiden ohella myös muita liukuovikaapistoja täydentäviä tarvikkeita. Toimittamiimme vaatekaapistoihin on saatavissa esim. alaslaskettavia vaatetankoja, erilaisia housutelineitä, ripustinliukuja, kenkätelineitä ja ulosvedettäviä hyllyjä.

Suunnittelemme säilytysratkaisut aina asiakkaan tarpeisiin, joten vaatekaapistoa hankkiessa on hyvä muistaa käyttömukavuutta lisäävät laadukkaat Mirror Linen lisävarusteet.

Tutustu tästä lisätarvikevalikoimaamme »